Ja kaiken takana on arvot

Omenan liiketoimintaa johtavat ja säätelevät arvot, joita yritämme noudattaa jokapäiväisessä tekemisessämme ja jotka näkyvät myös markkinointiviestinnässämme. Tämänpäiväiset arvot ovat pitkälti niitä samoja, joita perustajamme jo vuosituhannen vaihteessa ohjenuoraksi asetti. Silloin ykkösenä olivat vapaus ja säästäväisyys sekä tasa-arvo. Tänään ekologisuus on hyvin lähellä tuota säästäväisyyttä – monet alkuperäiset säästäväiset ideat ovat myös energiatehokkaita ja säästävät kulujen lisäksi myös ympäristöä.

 

Vapaus taas on alusta asti ollut vapautta valita: valita mihin rahansa käyttää ja vapautta tulla ja mennä omien aikataulujen mukaan kätevästi omalla ovikoodilla. Omenassa voit itse päättää, mikä sinulle on tärkeää ja mihin panostat. Me olemme puolestasi panostaneet huoneisiin ja erityisesti niiden erinomaisiin sänkyihin, sillä ovathan hyvät unet ihmisen perustarve. Muusta valitset itse omien tarpeidesi ja budjettisi mukaan – meillä et maksa sellaisesta, mitä et tarvitse. Ja digitaalisessa hotellimajoituksessa valitset itse vapaasti, milloin tulet ja mihin aikaan lähdet (toki varauksen voimassaoloajan puitteissa). Kukaan ei heristä sormeaan, jos saavut vasta aamuyöllä tai haluat lähteä aamulenkille ennen auringonnousua.

 

Tähän samaan kuuluu myös yksi tärkeimmistä arvoistamme eli tasa-arvo – meille olet tervetullut milloin haluat (samat säännöt kaikille), olet sitten nuori tai vanha, pukeutunut kumisaappaisiin tai iltapukuun, oletpa suomalainen tai muunmaalainen – tule ihan sellaisena kuin olet. Me olemme kaikki ihan varmasti erilaisia, mutta kaikki samanarvoisia. Omenassahan esim. kaikki nukkuvat samanlaisissa huoneissa, ei ole sviittejä yksille ja ankeita siivouskoppeja toisille, vaan on Omena-huoneita, jotka ovat suunnilleen samanlaisia kaikissa hotelleissamme. Poikkeuksena Lönnrotinkadun ihan uudet ja uudenlaiset yhden hengen huoneet eli single-huoneet, jotka rakennettiin, kun huomasimme, että mm. työmatkustajien määrän lisäännyttyä monet tulevat meille yksin. Moni myös haluaa olla säästäväinen ja maksaa mielellään Omena-huoneestaan vielä vähän vähemmän – kun ei tarvitse niin paljoa tilaa ja huoneeseen tullaan vain nukkumaan.

 

Vielä nostan jokapäiväistä tekemistä ohjaavista arvoista kaksi tärkeää A:ta – aitous ja avoimuus. Nämä A:t tarkoittavat meille sitä, että me emme yritä olla muuta kuin mitä olemme, edullinen itsepalveluhotelli. Me olemme ylpeästi erilaisia, emme haaveile komeista sisääntuloista tai aulabaareista, vaan panostamme siihen, että huoneemme ovat viihtyisiä ja niistä löytyy kaikki, mitä hotellihuoneessa pitäisi olla. Ja ykkösenä tietenkin se hyvä sänky, jossa suurin osa huoneessa vietetystä ajasta ollaan. Avoimuus taas on se ainoa tapa johtaa tekemistä, jossa ihmiset ja kohteet ovat ympäri maata. Ja digitaalisessa toimintaympäristössä avoin asiakasdialogi tuo myös inhimillisyyttä ja lämpöä muuten mahdollisesti etäiseltä tai kylmältä tuntuvaan brändiin. Asioista on puhuttava niiden oikeilla nimillä, ettei tiimien tarvitse kuunnella huhuja ja arvailla, että mitäköhän tuleman pitää. Puhumalla avoimesti saadaan jokainen helpommin uskomaan samaan asiaan, samoihin tavoitteisiin ja yhdessä tekemiseen. Luottamus syntyy mielestäni siitä, että on riittävästi tietoa siitä, mitä on tapahtunut, mitä nyt on meneillään ja mitä suunnitellaan tulevaksi. Jos on kokonaiskuva selvillä, on helpompi navigoida myös pienessä vastatuulessa, vaikkei maali olisikaan ihan joka hetkessä näkyvissä. Kun asioista puhutaan avoimesti, pystyy jokainen myös paremmin hahmottamaan oman roolinsa ja sen, mitä voisi tehdä yhdessä päämäärän eteen. Siksi avoimuus sopii sekä ketjun että oman tiimin ja myös asiakaskommunikaation johtamisperiaatteeksi. Omenalla on vaikeita aikoja takana, mutta siitä, kun olemme lähteneet yhdessä puhumaan ja yhdessä miettimään ratkaisuja ja yhdessä lähdetty suunnittelemaan ja toteuttamaan uutta, on lähtenyt myös positiivinen vire ja kasvu. Omenalla on opittu kuuntelemaan jokaista – esim. siivoojilla on kaikkein eniten tietoa hotellien jokapäiväisestä elämästä. Tätä tietoa hyödyntävät ketjun omistaja ja koko operatiivinen tiimi liiketoiminnan kehitystyössä. Täytyy vain pitää korvat höröllä ja silmät auki.

 

Me Omenalla haluamme kuulla myös asiakkaidemme mielipiteitä, sekä asiakastyytyväisyyskyselyn että somekanavien kautta. Mielipiteitä kysytään yksittäisen asiakaskokemuksen parantamiseksi ja myös pidemmän tähtäimen kehitystyöhön. Asiakkaita palkitaan myös eri tavoin, voi voittaa lahjakortteja tai vaikka keikkalippuja, kun antaa palautetta tai osallistuu somekanavien kisoihin. Joten ollaan yhteydessä ja tehdään yhdessä entistäkin makeampi Omena.

 

Jutellaan,

Kati

 

Kati Niemelä

Toimitusjohtaja

Omena Hotels

Tervetuloa Omenaan! Takaisin