Skip to content

Jonathan Rundman käväisi keikkailemassa Suomessa ja yöpyi Omenassa!

Amerikansuomalainen pop/rock-muusikko Jonathan Rundman teki biisin Keminmaalla muumioituneesta esi-isästään, julkaisi levyn Suomessa ja käväisi lokakuussa keikkailemassa täkäläisillä klubeilla. Jonathan yöpyi keikkailun välissä Omenassa ja joutui piinapenkkiimme.

Jonathan Rundman käväisi keikkailemassa Suomessa ja yöpyi Omenassa!

– Hei Jonathan! Miten Suomen-kiertue sujui?

Oli mahtavaa! En ole kiertänyt täällä kuuteen vuoteen. Soitin monenlaisissa paikoissa, kuten rock-klubilla, festareilla, taidemuseossa ja kirkossa, jossa isoisovanhempani avioituivat vuonna 1895.”

– Olet amerikansuomalainen. Kerro vähän suomalaisista juuristasi?

“Äitini suku on Kuortaneelta, isäni suku muun muassa Vähäkyröstä ja Loimaalta. Esi-isäni muuttivat aikanaan Suomesta Michiganiin. Vartuin Suomen kaltaisessa ympäristössä, jossa oli järviä, lunta ja sauna.”

– Olet keikkaillut Suomessa myös aikaisemmin. Millaista se on täällä verrattuna Yhdysvaltoihin?

“Suomalainen yleisö on rauhallisempaa ja hiljaisempaa kuin amerikkalainen, mutta se on ihan ok. Suomessa yleisö kuuntelee tarkkaavaisemmin.”

– Julkaisit Suomessa uuden albumin, kerro siitä?

“Olen unelmoinut, että voisin julkaista albumin Suomessa. Tänä vuonna toive toteutui! Levyni LOOK UP ilmestyi keväällä. Pohdin kappaleissa suomalaisia sukujuuriani. The Ballad of Nikolaus Rungius kertoo tarinan 1629 kuolleesta ja muumioituneesta esi-isästäni, Keminmaan kirkkoherrasta.”

– Matkustat paljon. Millaisia perusasioita arvostat hotellimajoituksessa?

“Arvostan helppoa sisäänkirjautumista, tehokasta online-varaamista ja kohtuullisia hintoja.”

– Kerro outo yöpymistarina vuosien varrelta?

“Olin keikalla eräässä yhdysvaltalaisessa yliopistokaupungissa. Keikan jälkeen halusin hotellihuoneen, mutta samana päivänä olikin yliopiston tärkeä jalkapallomatsi. Jokainen hotellihuone sadan mailin säteellä oli varattu! Ajoin rekkojen levähdyspaikalle ja nukuin autossani. Ilta oli kylmä, joten jouduin jättämään auton käyntiin ja lämmittimen täysille. Se ei ollut kovin levollinen yö.”

– Yövyit Turun ja Tampereen Omenoissa. Miten viihdyit?

“Omena oli futuristinen näkökulma hotelliyöpymiseen… kuin Star Trekissä! Varausvahvistus sähköpostitse ja tekstiviestillä sekä avaimeton ovi olivat käytännöllisiä ja loogisia. Kummankin hotellin sijainti oli erinomainen. Huoneet olivat siistejä, tyylikkäitä, rauhallisia ja hauskoja. Punainen väriteema on upea! En ole nähnyt Yhdysvalloissa mitään Omenan kaltaista.”

– Kiitos haastattelusta. Toivottavasti näemme sinut taas täällä pian keikoilla!

“Kiitos! Nautin öistäni Omenassa. Palaan vielä!”

Haluatko majoittua edullisesti kaupungin keskustassa?

Omena-hotellien kotisivuilta varaat aina edullisimpaan hintaan. Varaa nyt!

Varaa nyt