Skip to content

Liikkeellä kohti ihmistä

Nopean liikehdinnän aikana pysyvyys on yhä harvinaisempaa. Siksi on tärkeää pysähtyä aika ajoin miettimään, mihin suuntaan me liikumme. Mihin suuntaan juuri sinä haluat liikkua? Omenan kesätoimittaja Reetta iloitsee liikkeestä ja kannustaa kapinoimaan kehityksen puolesta.

Liikkeellä kohti ihmistä

 

Tänä vuonna Helsinki Pride -viikon teema on liike. Helsinki Pride -yhteisö ry kuvailee sivuillaan teeman ajankohtaisuutta:

 

“Liike viittaa ajassa tapahtuvaan kehitykseen, johon on tartuttava. Se kertoo siitä, että on aika siirtää sanat teoiksi. Vaikka moni asia on paremmin, on työtä vielä tehtävänä ja muutos saatava aikaiseksi. Todellinen yhdenvertaisuus ja tasa-arvo eivät tule annettuina, eikä saavutettuja oikeuksia tule ottaa itsestäänselvyyksinä. Liike viittaa aktiiviseen toimintaan, vastuunottoon ja vastuun kantamiseen.”

 

Pride-liike käynnistyi 50 vuotta sitten Yhdysvalloissa, jossa seksuaalivähemmistöihin kuuluvat nousivat kapinaan viranomaisten ahdistelua vastaan. Kollektiivisuus on aina ollut liikkeelle laittava voima. Yksilö voi vaikuttaa, mutta joukko moninkertaistaa liikkeen tehon.

 

Liike on tutkitusti lääke, ja joogaohjaajana minulle on tärkeää auttaa ihmisiä lääkitsemään itseään. Paitsi ihmiskehon, myös kehityksen on liikuttava pysyäkseen terveenä. Teknologia kehittyy hurjaa vauhtia, mutta meidän tulee kasvaa myös ja ennenkaikkea ihmisinä.

 

Pride-liike on itselleni merkittävä sekä henkilökohtaisesta että yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Kiitos kapinallisten ja rohkeiden konkreettisen liikehdinnän saan tänä päivänä olla vapaa ja siinä harvinaisen onnekas. Koen velvollisuudekseni toimia vähemmän onnekkaiden kanssa ja puolesta.

 

Suurimmalla osalla suomalaisista on mahdollisuus liikkua vapaasti ja turvallisesti. Ei oteta sitä itsestäänselvyytenä vaan ymmärretään sen arvo ja autetaan muita konkreettisilla teoilla. Monella meistä on kipeä kokemus tilanteesta, johon ei jostain syystä puuttunut, vaikka ihminen tarvitsi apua. Jähmetymme helposti pelosta ja kadumme sitä välittömästi tilanteen ollessa ohi.

 

Toisen ihmisen empaattinen kohtaaminen on asia, jota emme saa sivuuttaa kasvot puhelimiin käännettyinä. Liikutaan siis avoimina ja aidosti kohti toisiamme, jotta jokainen saa kokea tulevansa nähdyksi ja kelpaavansa itsenään.

 

Maailma muuttuu ja ainoa varma asia on, että asiat pysyvät liikkeessä. Liikutaan siis kehityksessä eteenpäin ja tehdään maailmasta pala kerrallaan parempi paikka olla ihminen.

 

Rakkaudella,

Reetta

 

***

 

Sivuillaan Helsinki Pride -yhteisö peräänkuuluttaa toimia:

 

“Kun yritykset, viranomaiset ja kunnat liputtavat Helsinki Pride-viikkoa, haluamme heidän kertovan myös ne muut konkreettiset teot, joilla he tukevat ihmisoikeustyötämme ja sen tavoitteita.”

 

Tasa-arvo sekä vapaus ovat alusta asti olleet Omena-hotellien tärkeimpiä arvoja. Omena ei hyväksy syrjintää etniseen tai uskonnoliseen taustaan, seksuaaliseen suuntautumiseen, sukupuoleen, ikään, varallisuuteen tai muuhun tekijään katsottuna. Omena toivottaa tervetulleiksi kaikki vieraat sekä työyhteisön jäsenet, sellaisina kuin he ovat. Omena-hotellit ovat olleet tukemassa useana vuonna Suomalaisten kaupunkien Pride-tapahtumia.

 

Asiakkailleen Omena tarjoaa mahdollisimman mukavan ja vaivattoman pysähdyksen, jotta he voivat liikkua vapaasti ja käyttää aikansa missä haluavat, kenen kanssa haluavat – Ompussa ja sen ulkopuolella.

 

 

 

Haluatko majoittua edullisesti kaupungin keskustassa?

Omena-hotellien kotisivuilta varaat aina edullisimpaan hintaan. Varaa nyt!

Varaa nyt