Omenan ”Nukutaan Suomi Nousuun” -kampanjaan mukaan OnniBus.com 50 %:n alennuksella!

Käynnistimme loppuvuodesta 2015 ’Nukutaan Suomi Nousuun’ –kampanjan, jonka tarkoituksena on auttaa yrityksiä säästämään kotimaan majoituskustannuksissa ja käyttämään rahat liiketoimintansa kehittämiseen.

Suomalaisyritykset ovat ottaneet kampanjan vastaan erittäin positiivisesti, eri kokoiset yritykset eri puolilta maata ovat aktivoineet erikoishinnan ja hyödyntävät sitä aktiivisesti. Toimitusjohtajamme Ville Valorinta toteaa:

-”Yritysten kiinnostus kampanjaamme kävi selväksi heti sen lanseerauksen jälkeen. Kiinnostus ei kuitenkaan jäänyt alkuhuumaksi, vaan kysyntä edulliselle hotellimajoitukselle kaupunkien keskustoissa on jatkunut voimakkaana koko kuluneen vuoden ajan. Kysyntä alkoi kiivaana heti kampanjan alusta ja yhteydenottojen määrä tuntuu vain kiihtyvän. Omena Hotellien myynti yrityksille on lähtenyt kovaan kasvuun kampanjan myötä. Olemme erittäin mielissämme, että voimme omalta osaltamme auttaa suomalaista elinkeinoelämää käyttämään eurot mahdollisimman tehokkaasti, jotta panostuksia kasvuun ja kehitykseen voidaan tehdä mahdollisimman paljon. Toivomme, että myös julkinen sektori löytää kampanjan avulla Omenan kustannustehokkaan hotellimajoituksen ja saamme veroeurotkin mahdollisimman tehokkaaseen käyttöön.”

Nukutaan Suomi Nousuun -kampanjamme asiakkaille tulee loppuvuonna tarjolle huomattava lisäetu, kun OnniBus.com liittyy mukaan kampanjaan tarjoamalla 50 % alennuksen matkoista kaikilla reiteillään niille yrityksille, jotka ovat Omenan erikoishinnan rekisteröineet.

 ”Haluamme yhdessä Omena Hotellin kanssa vahvistaa erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten mahdollisuuksia käydä kauppaa myös oman kotikaupungin ulkopuolella. Suomi nousuun!”, sanoo OnniBus.comin markkinointipäällikkö Pekka Ruuska.

– ”Olemme todella iloisia OnniBus.comin lähtiessä kanssamme näihin talkoisiin, joilla pyritään tukemaan suomalaisyritysten liiketoiminnan kehitystä tarjoamalla työmatkustuksen keskeisiä palveluja, liikkumista ja yöpymistä, edullisesti mutta laadusta tinkimättä. Omena ja OnniBus.com jakavat samoja arvoja ja palvelumme täydentävät erinomaisesti toisiaan”, toteaa toimitusjohtajamme Ville Valorinta.

← Palaa