Tulosta henkilökunnan työhyvinvointiin panostamalla

Omena-hotellissa suositaan joustavaa ja itsenäistä työn tekemistä. Toimitusjohtaja Thomas Kingelin on lanseerannut tykytyöpäivän, jonka tarkoitus on haastaa työntekijät kokeilemaan etätyöpäivää uusissa ympäristöissä, vaikka aivan toisessa kaupungissakin. Mielekäs työnteko ja mahdollisuudet joustavaan etätyöhön ovat Omena-hotellissa työhyvinvoinnin ytimessä. Kingelin haluaa kannustaa työntekijöitä jäämään esimerkiksi Tampereelle palaverin jälkeen sen sijaan, että työntekijä matkustaisi suoraan kotiin. Hän uskoo vahvasti, että aivot tarvitsevat säännöllistä tuulettumista ja uusia virikkeitä, ja parhaat ideat syntyvät usein esimerkiksi junamatkalla maisemien vilahdellessa eikä suinkaan oman työpöydän ääressä.

 

”Työelämä vaatii nykyään enemmän vapautta ja vastuunkantoa. Emme elä enää kello 8-16 -maailmassa vaan työt seuraavat joskus myös näiden kellonaikojen ulkopuolella. Kun työntekijät joustavat niin myös työnantajan tulisi tulla vastaan. Tykytyöpäivä sopii ainakin meidän tyyppiselle asiantuntijayritykselle ja uskon, että monessa muussakin yrityksessä tämä toimii varmasti. Tasapaino työ- ja vapaa-ajan löytyy asiantuntijaorganisaatiossa joustavalla otteella – kaiken ytimessä on molemmin puoleinen luottamus työnantajan ja työntekijän välillä. Hotelliala ja asiakkaiden kulutuskäyttäytyminen on jatkuvassa muutoksessa, näin ollen Omenan työntekijöiltä odotetaan uusia ideoita ja toteutustapoja, jolla palvelemme nykyisiä ja uusia asiakkaita entistä paremmin. Näitä ideoita syntyy paljon myös toimiston ulkopuolella.” , summaa Kingelin.   

 

Omena-hotellit ovat myös erityinen yritys johtaa. Hotelliketjulla on omalla palkkalistalla yhteensä vain kuusi henkilöä.  Kokonaisuus pyörii tarkkaan valittujen kumppanien kanssa, asiakaspalvelusta siivoukseen, ja toimivan lopputuloksen ytimessä ovat selkeät yhteiset päämäärät ja luottamus jokaiseen kumppaniin.

 

”Omena -maailmassa pyrimme löytämään iloa työnteosta ja pitämään itsemme kunnossa ja virkeänä. Omenan työntekijät ohjaavat ulkoistettuja kumppaneita – käytännössä tämä tarkoittaa nopeaa reagointia ja päätöksentekoa. Omenan työntekijöillä on omat vastuualueet, joten jokaisella on selkeä vaikutus yhteisten tavoitteiden saavuttamiseen.” ,Kingelin toteaa.

 

Kingelin aloitti Omena-hotelleilla viime lokakuussa. Omena-hotellit ovat kahden viime vuoden aikana tehneet onnistuneen comebackin. Vuonna 2015 päätökseen saadun velkasaneerauksen jälkeen Omena-hotellit aloittivat vuonna 2016 pitkäjänteisen palvelukonseptin kehitysohjelman. Vuonna 2017 Omena-hotellien liikevaihto kasvoi 7 prosenttia ja oli 9,77 MEUR  (2016; 9,16 MEUR). Liikevoitto kaksinkertaistui lähes 770 000 euroon. Myös lapsiperheet ja liikematkaajat löysivät Omena-hotellit ja ketju nousi käyttöasteeltaan ykkössijalle valtakunnallisesti tarkasteltuna, 70 % (KA 59,9%).

 

#tykytyöhaaste

 

Lisätietoja antaa

 

Thomas Kingelin

toimitusjohtaja

 

+35840 3503627

thomas.kingelin@omenahotels.com

 

Takaisin