Skip to content

Askel kohti entistäkin vastuullisempaa toimintaa – Omena sitoutui kestävän matkailun periaatteisiin

Vain muutamia vuosia sitten moni näki säästäväisyyden pihiyden synonyymina. Nyt ilmastoahdistuksen lisääntymisen myötä monet isoäitien kierrätysvinkit ovat nousseet uuteen kukoistukseen ja kaikki vastuullisesti toimivat yritykset miettivät, miten pienentäisivät hiilijalanjälkeään. Näin olemme tehneet myös Omena-hotelleilla; olemme liittyneet Sustainable Travel Finland -ohjelmaan ja tiiminä sitoutuneet kestävän matkailun 10 periaatteeseen, jotka toimivat toimintamme ohjenuorana tästä lähtien.

Askel kohti entistäkin vastuullisempaa toimintaa – Omena sitoutui kestävän matkailun periaatteisiin

Meille STF-ohjelmaan mukaan lähteminen oli helppoa, koska perustajan visiona on alusta asti ollut hankintaperiaatteena myös oman isäni minulle opettama ajatus ”köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa”. Säästäväinen ostaa hyvää ja kestävää, eikä joudu jatkuvasti hankkimaan uutta hajonneen ja kulahtaneen tilalle. Omenassa materiaalivalintoihin käytetään paljon aikaa. Niitä testataan ja puhdistetaan eri tavoin ennen hankintapäätöstä. Niinpä kaikki pintamateriaalit ovat sellaisia, jotka kestävät vuosien kovaa käyttöä ja jotka saadaan puhtaiksi ympäristöystävällisillä siivousaineilla, eikä vahvoja ja myrkyllisiä kemikaaleja tarvita. Meillä ei ole ylimääräisiä hilavitkuttimia tai pölyyntyviä, likaantuvia ja jatkuvaa pesua vaativia tekstiilejä, kuten koristetyynyjä tai päiväpeittoja. On vain se tarpeellinen, eli puhtaat liinavaatteet, pöytäpinnat, tuolit ja hyllyt. Ja esim. vedenkeittimet, jotka löytyvät joka huoneesta, ovat rosterisia, koska ne ovat sekä muovisia kestävämpiä että paloturvallisempia.

Muutos lähtee yksilöistä

Kestävä kehitys ja ilmastonmuutoksen torjuminen alkaa yksilöistä, myös yrityksissä. Itse olen saanut toimia Omenalla jo vuosia roskavastaavan tittelillä, koska olen aina suhtautunut intohimoisesti lajitteluun, kierrättämiseen ja kestäviin hankintoihin. Omena-tiimi onkin toimistolla lajitellut sitkeästi biojätteet, paperit ja pahvit erikseen, vaikka alkuun biojätteille ei löytynytkään kiinteistöstä omaa astiaa. Nyt sekin on onneksi kunnossa. Toissa vuonna myös asiakkaille lisättiin mahdollisuus lajitella biojätteet erikseen hotellihuoneissaan. Osassa hotelleja asiakkailla on myös mahdollisuus lajitella isommat roskansa, jos vaikka yöpyy useamman yön, eikä halua nukkua tyhjien pizzalaatikoiden kanssa samassa huoneessa. Tästäkin voi lukea lisää operatiivisen päällikkömme Seidin blogista.

 

Kati Niemelä ja kestävän matkailun periatteiden sitoumus.

Ilmastoahdistuksesta konkreettisiin tekoihin

Itsekin koen monesti ilmastotuskaa, mutta onneksi monet asiat ovat jo sen verran kohdallaan, ettei ilmastoasioiden takia tarvitse jatkuvasti menettää yöuniaan. Kahden lapsen äitinä ja yrityksen toimitusjohtajana kun stressin aiheita riittää muutenkin. Matkailua rakastavana oma helmasyntini on ollut lentäminen, mutta senkin olen sallinut itselleni, koska olen kompensoinut lentomatkastani aiheutuvat päästöt. Nyt tein uuden hiilijalanjälkilaskelman, joka näyttää pyörällä joka paikkaan kulkevalle kasvissyöjälle näin korona-aikaan normaaliakin parempia tuloksia, kun ei ole ollut paikkoja, joihin lennellä. Mutta vielä löytyy korjattavaa lentämisenkin lisäksi. Oma tulokseni on koronan keskellä 3800 kg CO2e:tä, kun testin tehneillä se on keskimäärin 6400 kg. Eli vähän voisin jo tuuletella, mutta jos jatkossa aion matkailla lentäen, on syytä siivota esim. lihan lisäksi vielä maitotuotteita pois ruokapöydästäni. Voiko ilman jäätelöä elää? Ei, mutta voin kompensoida sen muiden maitotuotteiden kulutuksessani ja ostaa entistäkin enemmän lähiruokaa. Eikä joka vuosi tarvitse tehdä niin montaa lentomatkaa, kun muutenkin helposti saavutettavaa kotimaatakin on vielä koluttavana. Muutamalla toimenpiteellä saan mielestäni aika helposti laskurin mukaan 9,2% pienemmän hiilijalanjäljen, johon olen nyt ohjelman puitteissa sitoutunut. Tuo vajaa 10 % on jo hyvä alku, ja jos sen verran säästää joka vuosi, ollaan hyvin matkalla kohti kansainvälisten tavoitteiden asettamia rajoja.

Mitä sinä tekisit pienentääksesi omaa hiilijalanjälkeäsi? Entä mitä voisit tehdä työpaikallasi, jotta edustamasi yrityksen jalanjälki pienenisi? Sinäkin voit kokeilla laskuria, esim. tätä Sitoumus2050 elämäntapatestiä. Sitoumus2050 on osa Suomen sitoumusta osana YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelmaa Agenda2030.

Tästä aiheesta vielä lisää myöhemmin, mutta tee testi nyt, mieti mitä voit tehdä kotona ja työpaikalla ja aloita sinäkin matka kohti kestävämpää toimintaa. Matkailla voi vastuullisesti, kun miettii, mitä oikeasti matkalla tarvitsee ja pitää hyvät periaatteet mielessä ja käytännössä reissunkin päällä.

 

Kati Niemelä

Toimitusjohtaja

Omena Hotellit Oy

Haluatko majoittua edullisesti kaupungin keskustassa?

Omena-hotellien kotisivuilta varaat aina edullisimpaan hintaan. Varaa nyt!

Varaa nyt