Skip to content

Sitoutudumme Sustainable Travel Finland -ohjelmaan

Omena on ollut jo vuosien ajan Avainlippu-yritys, perheyrityksen kotimaisuusaste on yli 95 %, sillä lähes kaikki hankinnat tehdään kotimaasta ja palveluita tuottavat kumppanit ovat myös kotimaisia. Nyt olemme virallisesti astuneet myös ympäristön kannalta tärkeälle polulle, eli liittyneet Business Finlandin luotsaamaan Sustainable Travel Finland -ohjelmaan, jonka myötä toimintamme on entistäkin useamman silmäparin tarkkailussa ja sitä auditoidaan säännöllisesti.

Sitoutudumme Sustainable Travel Finland -ohjelmaan

 

Olemme tiiminä sitoutuneet kestävän matkailun kymmeneen periaatteeseen, jotka toimivat ohjenuoranamme tästä lähtien:

1. Teemme reilua yhteistyötä

Kehitämme matkailua yhteistyössä muiden alueemme ja alamme toimijoiden kanssa. Yhdessä voimme paremmin vaikuttaa yhteiskunnan ja matkailun tulevaisuuteen. Haluamme, että alueellamme on hyvä asua ja vierailla nyt ja tulevaisuudessa, joten teemme päätöksiä, jotka ovat kestäviä myös tuleville sukupolville. Kohtelemme kaikkia kunnioittavasti ja oikeudenmukaisesti, ja harjoitamme vain reilua ja rehellistä kaupankäyntiä.

2. Huolehdimme luonnosta

Toimintamme ei ylitä luonnon kantokykyä, vaan turvaa osaltaan hyvän elämän mahdollisuudet ja puhtaan toimintaympäristön säilymisen alueellamme.

3. Kunnioitamme kulttuuriperintöä

Vaalimme alueemme kulttuuriperintöä. Tavoitteemme on kulttuurin aito ja kunnioittava esittäminen, elvyttäminen, ylläpitäminen ja vahvistaminen. Ymmärrämme myös, että kulttuurit ovat aina kehittyneet vuorovaikutuksessa ja ottaneet oppia toisiltaan.

4. Edistämme hyvinvointia, ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa

Kohtelemme työntekijöitämme, vieraitamme ja alueemme asukkaita tasa-arvoisesti ja kunnioittavasti riippumatta heidän taustastaan. Koulutamme, opastamme ja kannustamme henkilöstöämme toimimaan vastuullisesti.

5. Suosimme paikallista

Tuemme alueemme tuotteita, palveluita ja yrityksiä.

6. Panostamme turvallisuuteen ja laatuun

Huolehdimme paikallisten asukkaiden, henkilökuntamme ja vieraittemme turvallisuudesta sekä lain ja viranomaisten määräysten noudattamisesta. Kun kehitämme palveluitamme ja tuotteitamme laatu edellä, luomme edellytyksiä oman toimintamme jatkuvuudelle.

 

Kati Niemelä allekirjoittamassa kestävän matkailun periatteiden sitoomusta.
Kaikki Omenan työntekijät allekirjoittivat kestävän matkalun 10 periaatetta ja sitoutuvat noudattamaan niitä.

7. Huomioimme ilmastovaikutukset

Teemme ilmaston kannalta hyviä valintoja ja pienennämme hiilijalanjälkeämme. Seuraamme matkailun ympäristölle aiheuttamaa kuormitusta ja aktiivisella mittaamisella tavoittelemme tehokkaampaa energian ja resurssien käyttöä.

8. Viestimme avoimesti

Viestimme alueellamme rohkeasti matkailun vastuullisista teoista sekä tulevista suunnitelmista ja visioista. Haluamme, että Suomen kestävä matkailu tunnetaan maailmalla. Kerromme avoimesti onnistumisista, mutta myös haasteista.

9. Kehitämme jatkuvasti yritystoimintaamme

Olemme valmiita uudistamaan palveluitamme ja tuotteitamme, jotta niille riittää kysyntää myös tulevaisuudessa. Vakaa talous ja eettinen liiketoiminta luovat perustan toiminnan kestävälle kehittämiselle.

10. Sitoudumme kestävän matkailun periaatteisiin

Otamme aktiivisen roolin kestävän matkailun edistämisessä ja näiden kestävän matkailun periaatteiden toteuttamisessa. Teemme kestävän matkailun toimintasuunnitelman, jonka mukaan toimimme jatkossa yhä systemaattisemmin. Sitoudumme toimenpiteisiin ja haluamme oppia lisää myös tulevaisuudessa.

 

Tervetuloa entistä vastuullisempaan Omenaan! Ja laita viestiä, jos löydät hotelleistamme jonkun selkeän epäkohdan, joka pitäisi korjata, että ympäristökin kiittäisi. Tai ei ainakaan toruisi. Ryhdytään yhdessä hommiin!

 

#kestäväkehitys #vastuullinenmatkailu #sustainabletravelfinland

 

Kati Niemelä

Toimitusjohtaja

Omena Hotellit Oy

Haluatko majoittua edullisesti kaupungin keskustassa?

Omena-hotellien kotisivuilta varaat aina edullisimpaan hintaan. Varaa nyt!

Varaa nyt