Skip to content

Helsingin helmet osa 1: Kallio, Vallila ja Kalasatama

Hakaniemen Pitkäsilta tuntuu jakavan kaupungin kahtia. Itäpuolen asukkaat harvemmin vaivautuvat toiselle puolen, sillä Kallion kulmilta löytyy kaikki tarvittava. Helsinkiin tutustuminen julkisilla on helppoa ja nopeaa, ja siksi kannattaa tutkimusmatkailla myös ydinkeskustan ulkopuolelle. Lönnrotinkadun Omena-hotellin lähin metropysäkki on Kamppi (etäisyys 550 m), ja Ompulta Sörnäisiin siirtyy vartissa. Omppu onkin oiva tukikohta tutustuttaessa kaupunkiin. Omenan kesäsisällöntuottaja Reetta esittelee kotikaupunkinsa helmiä kahdessa osassa, ja nyt listataan Helsingin itäisen kantakaupungin tärpit. Lue alta, mitä tekemistä ja nähtävää Helsingissä on ydinkeskustastan itäpuolella.

Helsingin helmet osa 1: Kallio, Vallila ja Kalasatama

 

Rosoinen Kallio sykkii elämää

 

Kallio on baarien, ravintoloiden ja kahviloiden kultasuoni. Tiedostava, trendikäs ja kulmikas kaupunginosa kutsuu nautintojen keskelle ja elämän ytimeen. Kalliossa on jotain aitoa ja aseista riisuvaa, eikä ihme että sieltä on Happoradion biisin mukaan vaikea päästä pois.

Legendaarinen elokuvateatteri Riviera on yksi kaupunginosan piilohelmistä. Paikka ei juurikaan huutele itsestään, vaan naamioituu katua vasten tavalliseksi baariksi. Rivierassa voi kuitenkin katsoa klassikkoelokuvia sekä uutuuksia uppoutuneena nojatuoliin, nauttien samalla vaikka nachoja ja virvokkeita. Salin takaosan tiski on auki ennen näytöksiä ja niiden aikana. Riviera on myös huippuosaava cocktailbaari, jonka näennäisen pelkistetty sisustus on täynnä taidetta.

 

Nainen lukee kirjaa Rivieran terassilla Kalliossa.
Rivieran terassilla on mukava hengähtää hetken vaikka hyvän kirjan parissa.

 

Eläväiselle Vaasankadulle ilmestyy jatkuvasti uusia liikkeitä ja samalla kadun ilme muuttuu. Kind of Green on värikäs vegaanisen katumuodin kauppa, jonka seinätila on varattu ajankohtaisten taiteilijoiden kädenjäljelle. Rekit ovat pullollaan ekologisia, eettisiä ja hyvännäköisiä vaatteita ja asusteita.

 

Mielenkiintoista taidetta ja vaaterekkejä Kind Of Greenissa Helsingin Kalliossa
Kind Of Greenissä voi shoppailla hyvällä omallatunnolla.

 

Piilohelmikisan ykkössijaa hipoo vuonna 1955 perustettu perheleipomo K. E. Avikainen. Kodikkaassa maalaistunnelmassa kylpevä leipomo sijaitsee turisteilta piilossa, osoitteessa Franzeninkatu 10. Tuoreiden suolaisten ja makeiden herkkujen lisäksi leipomon erikoisuus ovat eläinhahmoiset aidot ruisleivät, joita tehdään esille ja tilauksesta.

 

Avikaisen leipomon kissaruisleivät leipomon näyteikkunassa
K. E. Avikaisen söpöt kissa-ruisleivät leipomon näyteikkunassa.

 

Kahviloiden kermaa ovat IPI Kulmakuppila Karhupuistossa ja Rupla Helsinginkadulla. Kumpikin on suuri, viihtyisä olohuone, jossa on hyvä herkutella, kokoustaa tai vaikka tehdä töitä läppärin ääressä. Jälkimmäisessä järjestetään joogaa ja taidenäyttelyitä, ja lounasbuffet on enemmän kuin maininnan arvoinen. Taikalamppu puolestaan tarjoaa ihastuttavan ja mieleenpainuvan kahvilaelämyksen Karhupuiston kulmalla.

 

Brunsseistaan kuulu Sandro tarjoilee myös illallista viihtyisissä puitteissa. Pohjois-Afrikka- ja Lähi-itä-teemainen ravintola on valloittanut kalliolaisten sydämet, ja laajentanut myös muualle Helsinkiin. Marrakech Madness -brunssille kannattaa tehdä pöytävaraus, sillä ne ovat todella suosittuja!

 

Hämeentien varressa silmiinpistävä Onda terasseineen on erinomainen vaihtoehto ravintola-iltaan. Vanhan tulitikkutehtaan tiloista voi jatkaa keikalle Kuudennelle linjalle, ja bailaamaan edelleen samassa kompleksissa viihdyttävälle Kaiku-clubille.

 

 

Kalasatama on uusi urbaanin kulttuurin keskus

 

Nopeasti kasvava Kalasatama on kuin Berliini pienoiskoossa. Alue sai viime vuonna valmistuneen ostoskeskus Redin myötä lisää näkyvyyttä, mutta jo sitä ennen teollinen alue oli alkanut pulputa uutta elämää.

 

Sörnäisten rantatieltä avautuva Suvilahden alue on tapahtumien ja kaupunkikulttuurin kehto. Kesällä siellä järjestetään mm. Weekend Festival, Tuska Festival ja Flow Festival. Muina aikoina Suvilahdesta löytyvät mm. kulttuurikeskus Oranssi, Cirko – uuden sirkuksen keskus, Stadin Panimo  ja Suvilahti TBA.

 

Helsingin Suvilahdessa järjestettävillä Flow Festivaleilla on paljon ihmisiä.
Flow Festival Suvilahdessa

 

Teurastamo on punatiilirakennusten keskellä avautuva ruokafiilistelijän taivas, joka kieltämättä muistuttaa erehdyttävästi Berliiniä. Vanha teurastuslaitos avattiin kaupunkilaisten käyttöön vuonna 2012 ja nyt sieltä saa esimerkiksi kaupungin parasta pitsaa. Pizzalan lisäksi alueella toimii ravintoloita, baareja sekä taide- ja tapahtumatiloja jokaisen urbaanin elelijän makuun.

 

Teurastamolla sijaitsevan Pizzalan pizzat ovat herkullisia.
Teurastamolla sijaitsevan Pizzalan pizzat ovat herkullisia.

 

 

Kalasatamasta on siltayhteys Mustikkamaalle ja edelleen Korkeasaareen. Mustikkamaa on ihanteellinen lähiluontokohde, jonne pääsee keskustasta vartissa (metro Kalasatamaan). Saarella voit uida, ulkoilla, lenkkeillä tai hypätä hetken mielijohteesta mukaan Seikkailupuisto Korkeen päätähuimaaville köysiradoille.

 

 

Trendikäs Vallila yhdistää uutta ja vanhaa

 

Helsingin idyllisimpiin kaupunginosiin kuuluva puu-Vallila on täydellinen suunta sunnuntaikävelylle. Vehreät sisäpihat avataan ajoittain yleisölle, mutta muutoin niitä voi ihailla kadun puolelta. Puu-Vallilan sydämestä löydät pieniä piiloputiikkeja, puistoja ja pian myös uudistuneen Pikku-Vallila-baarin. Kaupungin kenties suloisin kahvila Helsingin kahvipaahtimo löytyy osoitteesta Päijänteentie 29.

 

Koira kurkkaa avoimesta ikkunasta Helsingin Puu-Vallilassa
Puu-Vallilan talot ovat pittoreskejä.

 

Vilkasta Mäkelänkatua puolestaan reunustavat kirjasto, kaupat ja ravintolat, ja uusia liikkeitä pulpahtelee koko ajan. Vaasankadulta Vallilaan Eurantielle muuttanut Roots on yksi kaupungin suosituimmista joogastudioista. Uusissa viihtyisissä tiloissa toimii myös kahvila, joka on auki aamupäivisin ja iltapäivistä eteenpäin.

 

Haluatko majoittua edullisesti kaupungin keskustassa?

Omena-hotellien kotisivuilta varaat aina edullisimpaan hintaan. Varaa nyt!

Varaa nyt