Skip to content

Etätyöpäivästä tykytyöpäivään

Meillä Omenassa etätyö on arkea, jokainen tekee töitä kotoa tai jostain toisesta Omena-kohteesta käsin keskimäärin päivän viikossa. Tähän ollaan lähdetty, koska olemme samaa mieltä yleisten etätyöteesien kanssa:

Etätyöpäivästä tykytyöpäivään

 

  1. Ajallinen jousto eli työajan rytmittäminen itselle sopivalla tavalla sekä työn ja muun elämän (esim. perheen) joustavampi yhteensovittaminen.
  2. Työn teon riippumattomuus paikasta.
  3. Teknologia, joka mahdollistaa työn tekemisen.

 

Omenan pienessä tiimissä, jossa asiantuntijat hoitavat oman tonttinsa tiivistyy myös se tärkein etätyön johtamisen kulmakivi, eli luottamus: esimiehen on pakkokin luottaa alaistensa kykyyn suunnitella ja priorisoida omaa työtään, koska asiantuntijat tuntevat tonttinsa paremmin kuin kukaan muu. Asiaa helpottaa sekin hyvän etätyön mahdollistaja, että organisaatiolla on yhdessä sovitut selkeät pelisäännöt ja tavat toimia – tärkeintä on, että työt tehdään, Omena pyörii ja asiakkaat viihtyvät (ja omenalaiset tuntevat tuotteensa myös asiakkaana).

 

Näinä päivinä puhutaan paljon töissä jaksamisesta. Yksi etätyön haasteita onkin työajan venyminen. Työ- ja vapaa-aika sekoittuvat helposti, kun työpiste on kotona; työt tuntuvat olevan silloin läsnä koko ajan. Joillakin voi olla vaikeuksia irrottautua työstä työpäivän päätyttyä, mikä johtaa helposti liialliseen kuormittumiseen.

 

Näihin haasteisiin vastaa osaltaan Omenan ideoima #tykytyöpäivä: Omena-hotellien sijainti kaupungin ytimessä, lähellä kaikkea, helpottaa osaltaan työ- ja vapaa-ajan yhdistämistä niillä, joiden täytyy työn ja asiakkaiden vuoksi tehdä töitä kotikaupungin ulkopuolella. Omenan edulliset yrityshinnat madaltavat yritysten kynnystä sallia työntekijän jäädä yöksi kohdekaupunkiin kotiin kiiruhtamisen sijaan. Hyöty työntekijän fiiliksen ja hyvinvoinnin parantamisesta peittoaa ne kustannukset, joita yritykselle syntyy, kun työntekijä pystyy parantamaan omaa työhyvinvointiaan ja työmotivaatiotaan, kun saa yhdistettyä laatuaikaa työaikaan. Työn on myös todettu olevan tuottavampaa, kun työntekijä viihtyy ja on motivoitunut.

 

Työmatkan muuttuessa tykytyöpäiväksi jää matkalaiselle aikaa itselle, akkujen lataamiseen ja myös vain olemiseen, kun työmatkan ohessa ehtii tutustua uuteen kaupunkiin ja sen tarjoamiin elämyksiin tai vaikka tavata muualla asuvia ystäviä, sukulaisia ja muita tärkeitä ihmisiä. Näin yritykset voivat tehdä arjesta irrottautumisen helpoksi. Eikä sitäkään voi väheksyä, miten työmotivaatio ja suhtautuminen työnantajaan paranee, kun saa arkeen laatuaikaa itselle ja läheisille.

 

Eikä yritysten tarvitse Omena-matkalla pelätä sitä vielä pelottavaa etätyömörköä, että etäpäivä käytettäisiin vain lorvimiseen, sillä Omenan edullisessa hotellihuoneessa on hyvät nettiyhteydet, eli työtä on suunnilleen yhtä helppo tehdä hotellihuoneessa kuin virallisella työpisteellä. Koska Omena on lähellä kaikkea, on sieltä käsin helppo sopia asiakkaan tai yhteistyökumppanin kanssa aamukahvi, lounas tai vaikka pidempi illallinen – ehtii sekä tehdä työtä että nauttia kohdekaupungin tarjonnasta, kun aikaa ei kulu parkkipaikan etsimiseen ja eri paikkojen välillä kulkemiseen. Ja hyvää on sekin, että Omenan hinnat ovat niin edulliset, että yrityksen rahat riittävät myös siihen kahviin tai illalliseen, eli kumppanisuhteiden parantamiseen.

 

Omenan #tykytyöpäivä-konsepti pyrkii antamaan esimerkkiä sidosryhmille ja muillekin siitä, miten Omenassa työelämän joustaminen tuo tulosta ja miten edullista on yhdistää työnteko vapaa-aikaan, kun yöpyy Omenassa. Jos työnantaja antaa työntekijälle mahdollisuuden yöpyä Omenassa yhdistäessään työn ja huvin, ei se edes tule kalliiksi, koska yrityksen rekisteröimällä koodilla yön Omenassa saa kinteään yrityshintaan. Tyytyväinen työntekijä varmasti muistaa kiittää työnantajaansa.

Haastankin muutkin yritykset ja yrittäjät kokeilemaan tykytyöpäivää. Katso instasta #tykytyöpäivä, niin näet Omenan esimerkkiä, miten tykytyöpäivä voi kulkea. Ja muista jakaa oma #tykytyöpäiväsi!

 

Kati Niemelä

Toimitusjohtaja

Omena Hotels

Haluatko majoittua edullisesti kaupungin keskustassa?

Omena-hotellien kotisivuilta varaat aina edullisimpaan hintaan. Varaa nyt!

Varaa nyt