Skip to content

Yhdeksän keinoa selättää kaamos

Kuinka ottaa ilo irti pitkästä, pimeästä vuodenajasta? Etenkin poikkeuksellisen talven kynnyksellä on hyvä tunnistaa, mistä itse saa iloa ja voimaa. Kokosimme muistilistan oman ilon etsintään.

Yhdeksän keinoa selättää kaamos

1. Tiedosta, mikä tuo juuri sinulle iloa

Olemme yksilöitä ja ilahdumme eri asioista. Mieti, mikä on tuottanut juuri sinulle iloa. Jos ilonaiheita on vaikea löytää, muistele mistä iloitsit lapsena. Voisiko vastaavia asioita palauttaa nykyiseen elämäntilanteeseen? Listaa itseäsi ilostuttavat asiat ja laita ne esille, vaikka jääkaapin oveen.

2. Arkea piristävät rutiinit ja rituaalit

Voisiko suihkuhetkestä tehdä piirun verran erityisemmän? Varsinkin kotona työskennellessä kannattaa muodostaa itselle sopivia rutiineita, jotka tahdittavat päivää ja tuovat iloa arkeen. Selaatko aamulla puhelinta vai voisitko esimerkiksi venytellä kehon auki kynttilänvalossa? Voit myös ajatella rutiinit rituaaleina, jolloin ne eivät enää tunnu niin arkisilta.

3. Luo sisältöä sen sijaan, että vain kuluttaisit sitä

Luova tekeminen kuten askartelu, käsityöt, maalaaminen tai muu taiteilu on paitsi hauskaa ja terapeuttista, myös palauttavampaa toimintaa kuin television katsominen. Lisäksi leikkimielinen tekeminen ilman selkeitä tavoitteita on herkkua suorituskeskeisen arjen keskellä.

Maalausvälineet

4. Herätä aistit henkiin

Kiireisessä arjessa otamme usein itsestäänselvyytenä tuoksut, maut ja ympärisömme viestit. Aistikokemuksiin keskittyminen on loistava keino kytkeä huomionsa hetkeen ja olla siinä läsnä. MIndfulness-harjoitusten lisäksi on monta konkreettista keinoa helliä aisteja arjessa. Siivoa ja sisusta koti uudelleen, laita mielentilaan sopiva soittolista taustalle, kokeile uutta reseptiä ja keskity aistimaan illallisen jokainen yksityiskohta. Vaihtoehtoisesti sujahda eteerisillä öljyillä terästettyyn kylpyyn, sulje silmät ja keskity aistimaan vesi iholla. lman jatkuvaa ärsykkeiden tulvaa on helpompi kiinnittää huomiota aistien tuomiin viesteihin. Pysähtymällä hetkeen ja kehoosi annat itsellesi mahdollisuuden oivaltaa, että juuri tässä hetkessä kaikki on hyvin.

Aistielämyksiin voi panostaa myös kodin ulkopuolella. Tiesitkö, että aistit voimistuvat, kun ne pääsevät välillä rentoutumaan? Kellumo Helsingissä järjestää rentoutuskelluntaa aistideprivaatiotankeissa, jossa aivot pääsevät syvärentoutumisen tilaan. Kellumo sijaitsee vain kymmenen minuutin kävelymatkan päässä Lönnrotinkadun Omena-hotellilta.

Aistit heräilevät myös erilaisten hemmotteluhetkien avulla. Esimerkiksi Helsinki Day Spa tarjoaa monenlaisia hoitopaketteja kuumakivihieronnasta kasvohoitoihin.

Entä miten olisi illallinen pimeässä? Kun valot napsautetaan pois, makuaisti pääsee ennenkokemattomalla tavalla valloilleen.

5. Rentoutuminen ja kotoilu

Välillä elämä on suorittamista ja jopa rentoutumiselle joutuu raivaamaan ajan kalenterista. Luonto lepää talvella eikä ihminen ole tästä poikkeus. Vuodenajan pimetessä kehomme kaipaa lepoa enemmän kuin kesällä, ja oma palautumisen tarve kannattaa ottaa tosissaan. Anna pitkien, pimeiden öiden vaikuttaa luontaiseen rytmiisi ja salli itsellesi tavallista enemmän lepoa sekä kiireetöntä aikaa.

Kun kotona joutuu olemaan tavallista enemmän,  ei se välttämättä enää houkuttele. Jos kaipaat puhtaisiin lakanoihin, omaan rauhaan ja uuteen ympäristöön, varaa tästä itsellesi huone lähimmästä (tai kauimmaisesta) Omenasta.

Rentoudu Omena-hotellilla

6. Luonto ja liikunta yhdessä

Liikunta on lääke, ja luonnossa oleilu nostaa tutkitusti mielialaa. Miksi et yhdistäisi näitä kahta? Jos lenkkeily ei ole sinun juttusi, myös suunnistus, maastopyöräily, metsäjooga, hiihto ja reipas kävely ovat hyviä vaihtoehtoja  – avaintouinnista puhumattakaan.

Omena-kaupungeissa on erinomaiset mahdollisuudet talviuintiin. Helsingin Hernesaaressa sijaitseva Löyly on avantouintia ylellisimmillään. Pulahduksen jälkeen voi lämmitellä vaikkapa savusaunan löylyissä ja jäädä sen jälkeen ravintolaan nauttimaan virvokkeita. Myös merikylpylä Allas Sea Pool Katajanokalla on kokemisen arvoinen talviuintielämys.

Katso Omppu-kaupunkien parhaat lähiluontokohteet tästä.

7. Panosta yhteisön hyvinvointiin

Kulttuurimme on monella tapaa yksilökeskeinen, minkä seurauksena yksinäisyys ja irrallisuuden tunne koskettavat yhä useampaa. Voimme kuitenkin vaikuttaa siihen, millaisia yhteisöjä luomme ympärillemme. Kiinnostu kanssaihmisistä ja osoita, että välität! Harva asia tuottaa yhtä paljon iloa kuin huomionosoitukset ja apu läheiselle tai ventovieraalle. Voisitko ensi kerralla kutsua menoosi mukaan yksinäisen ihmisen? Koska olet viimeksi soittanut kummitädille? Hyvinvoivassa yhteisössä jäsenet tukevat toisiaan, kuuntelevat ja avautuvat, jakavat huolien lisäksi ilot sekä ovat toisilleen läsnä.

Ystävykset Omenassa

8. Kaamos on kaveri

Entä jos pimeyttä vastaan taistelemisen sijaan harjoittelisit ottamaan sen armollisemmin vastaan? Hyvä tapa on kiinnittää huomiota siihen, kuinka puhuu itselleen ja muille. Kuuluuko keskustelussa uhriutuva ja valittava äänensävy? Käyttämällämme retoriikalla on yllättävän iso vaikutus omaan ja muiden oloon. Erilaista asennetta ja näkökulmaa voi harjoitella vähän kerrallaan.

9. Etsi oma valosi

Kirkasvalolamppu auttaa herämään ja punavalolla tai lähi-infrapunalaitteella on tutkitusti terveyttä edistäviä ominaisuuksia. Aamu- ja ilta-auringon säteitä imitoivan punavalon sanotaan buustaavan kollageenintuotantoa ja solujen uusiutumista, ja helpottavan mm. rentoutumista ja palautumista. Keinotekoinen valo ennen nukkumaanmenoa taas häiritsee kehon laskeutumista lepotilaan, joten vältä ruutujen katselua illalla. Kynttilät ja pienet valot tuovat kaamokseen romantiikkaa ja tunnelmaa, ja valoilla voi leikkiä muulloinkin kuin jouluna.

Valoa pimeässä

9. Aina on aihetta juhlaan

Juhla voi olla muutakin kuin raskaita järjestelyitä vaativa suvun kokoontuminen merkkipäivien viettoon. Juhlien järjestäminen poikkeusaikana vaatii hieman luovuutta ja innovointia sekä runsaasti järkeä ja vastuunkantokykyä, mutta se on mahdollista. Juhlan tuntua tuo myös etäisyys arkeen ja hotellimajoitus. Omena-hotellit sijaitsevat aina kaupungin ydinkeskustassa, jolloin ne ovat oivia tukikohtia, joihin palata lepäämään juhlinnan jälkeen.

Keskity iloa tuottaviin asioihin tai opi tuomaan iloa siihen, mitä teet. Aina ei voi iloita, ja sekin on tärkeä hyväksyä. Elämään kuuluvat kaikki tunteet. Ilo on alakulon vastakohta ja jos et löydä iloa, on aika priorisoida oma hyvinvointi ja tarvittaessa etsiä ulkopuolista tukea.

Haluatko majoittua edullisesti kaupungin keskustassa?

Omena-hotellien kotisivuilta varaat aina edullisimpaan hintaan. Varaa nyt!

Varaa nyt