Omenan 8 vinkkiä hyvinvointiin etätöissä

Suuri osa suomalaisista työskentelee paraikaa etänä tai valmistautuu etätöihin. Etätyöskentelyssä on ilonsa, mutta muutoksella saattaa olla myös kuormittava vaikutus kehon ja mielen hyvinvointiin. On tärkeää tiedostaa, kuinka omaan oloon voi vaikuttaa itse, joten kokosimme vinkkejä etätyöläisen hyvinvointiin. Jos kotoa käsin työskentely kyllästyttää, kannattaa hyödyntää Ompun etätyötarjous alkaen 40 € / yö. Varaukseen pääset käsiksi tästä.

1. Erota työ- ja vapaa-aika ulkoilulla

Kun työmatkoja ei enää ole ja hyötyliikuntaa saa vain vähän, päivä kannattaa aloittaa ja lopettaa esimerkiksi kävelylenkillä. Kun kierrät muutaman korttelin tai pistäydyt lähimmälle lenkkipolulle, mieli ja keho heräävät päivän haasteisiin ja vastaavasti palautuvat töiden jälkeen. Tee-se-itse-työmatkalla saat hyvän siirtymän työmoodista vapaa-ajalle ja päin vastoin.

2. Syö hyvin

Verensokeri pysyy tasaisena, kun syöt säännöllisesti ja terveellisesti. Jos työpäivän lomassa ei ehdi kokata, on hyvä idea valmistaa vaikkapa sunnuntaina riittävästi ruokaa tulevan viikon tarpeisiin. Laita valmiit annokset pakkaseen, josta ne on helppo napata työpäivän alussa sulamaan.

Jos puolestaan etäilet Omenassa, ravintolat ovat aina lähellä. Voit myös tilata ruokaa suoraan hotellille tai kipaista ostamassa eväät lähikaupasta. Omppu-huoneessa on aina mikro, jääkaappi ja vedenkeitin eväiden säilytystä ja valmistusta varten.

Pidäthän huolta talvisaikaan myös riittävästä D-vitamiinin saannista!

Omput sängyllä

3. Älä tingi tauoista

Lepuuta silmiäsi säännöllisesti poistumalla ruudun äärestä. Myös lyhyet, 10-20 minuutin päiväunet ovat oiva keino saada lisää virtaa loppupäivään. Jos etäilet Omenassa, voit sukeltaa valkoisiin lakanoihin tehotirsoille kesken työpäivän!

Mindfulness-harjoitukset auttavat lepuuttamaan mieltä ja kääntämään ajatukset uusille urille. Sulje silmät, keskity hengittämään syviä, rauhallisia palleahengityksiä ja kuuntele miltä kehossa tuntuu. Jo muutaman minuutin mindfulness-tauko rentouttaa ja virkistää. Ajatuksiin voi olla aluksi vaikeaa olla tarttumatta, mutta keskittyminen on kuin lihas, joka kasvaa säännöllisellä harjoittelulla.

Mieli kiittää muutenkin, kun keskityt. On huomattavasti tehokkaampaa työskennellä yhden asian parissa kerrallaan, kuin koittaa edistää montaa asiaa yhtäaikaa. Sähköposti ja muut viestimet on hyvä sulkea syvän keskittymisen tilan saavuttamiseksi, ja varata niille aika erikseen.

Jos tuntuu, että työtehtävä ei etene, kannattaa välillä tehdä jotain muuta ja palata asiaan pienen tauon jälkeen.

4. Lisää liikettä päiviin

Kun päivittäinen hyötyliikunta on vähentynyt etätöiden myötä, on entistä tärkeämpää huolehtia riittävästä liikunnasta. Jos keho ei saa tarpeeksi monipuolista toimintaa, selkäsäryt ja muut tukirangan ongelmat ilmoittavat nopeasti itsestään. Vaikka liikkuisimme säännöllisesti, usein liikutamme kehojamme yksipuolisesti toistaen samanlaisia liikeratoja. Siksi on hyvä idea venytellä pitkin päivää sekä vaihdella työasentoa. Vaikka työskentelisitkin sähköpöydän ääressä tai erkonomisella tuolilla, on suositeltavaa muuttaa asentoa säännöllisin väliajoin. Istumatyöläisellä eityisesti niska-hartiaseutu, selkä, lonkat ja takareidet tarvitsevat avaavia liikkeitä ja venyttelyä.

Jos kaipaat ohjattua taukoliikuntaa, kannattaa tutustua esimerkiksi kotimaiseen Break Pro -taukoliikuntasovellukseen.

Venyttely

5. Haukkaa happea ja tankkaa päivänvaloa

Koska elämme pohjoisen hämärässä, kannattaa lyhyestäkin päivänvalosta ottaa kaikki irti. Kipaise tauolla ulos ihmettelemään aurinkoa ja hengittämään raitista ilmaa. Vaikutus on välitön!

6. Varmista, että palaudut

Jotta työssä jaksaa, on huolehdittava riittävästä palautumisesta työpäivän jälkeen. Sulje laitteet mahdollisuuksien mukaan, liiku luonnossa ja puhu ystävien kanssa muusta kuin töistä. Etsi tapoja rentoutua ja tee asioita, jotka tuovat iloa. Leiki, naura, luo ja taiteile, makaa lattialla ja tuijota ikkunasta ulos. Katso leffa tai jakso lempiohjelmaasi, mutta koko ilta Netflixin tai muun suoratoistopalvelun ääressä kuormittaa enemmän kuin palauttaa.

Rentoudu Omenassa

7. Pidä huoli sosiaalisista kontakteista

Kun työyhteisö ympäriltä katoaa äkisti ja kontaktit vähenevät, on tärkeää panostaa laadukkaisiin sosiaalisiin suhteisiin. Tapaa työkavereita virtuaalisesti ja käy ystävän kanssa lenkillä. Soittele sukulaisille ja pidä omaan yhteisöösi yhteyttä mahdollisuuksien mukaan. Suunnitelkaa tulevaa ja jakakaa iloisia uutisia sekä vinkkejä hyvinvointiin. Nauttikaa ajasta perheen kesken, muistaen kuitenkin antaa toisille tarvittavaa tilaa.

Ystävykset Ompussa

8. Panosta yöuniin

Etenkin siirtyessä talvea kohti tarvitsemme runsaasti laadukasta lepoa. Vähennä ruutuaikaa hyvissä ajoin ennen nukkumaanmenoa, hiljennä ja viilennä makuuhuone mahdollisuuksien mukaan, ja panosta laadukkaaseen sänkyyn. Omenassa arvostamme hyviä yöunia ja huoneemme on suunniteltu optimaalista lepoa ajatellen. Muun muassa laadukkaat sänkymme ovat kotimaista käsityötä. Katso vinkkejä parempiin yöuniin täältä.

***

Oletko kyllästynyt työskentelemään kotoa käsin? Välillä tekee hyvää vaihtaa näkökulmaa.  Katso Ompun etätyötarjous alkaen 40 € / yö. Tee tarjouspyyntö pitkäaikaismajoituslomakkeen kautta. Tervetuloa Omenaan!

 

Varaa oma etätyötoimistosi Takaisin