Skip to content

Etätyön tehokkuudesta keskustellaan nyt enemmän kuin koskaan

Monessa yrityksissä korona toi mukanaan uuden tavan tehdä töitä, kun maamme hallitus kehottaa kaikkia kynnelle kykeneviä tekemään etätöitä, jotta välttäisimme turhia kontakteja. Monella työpaikalla etätyöt ovat tähän asti olleet säännösteltyjä, kiellettyjä tai pakollinen paha joissain tilanteissa. Nyt on sitten jouduttu pakon alla opettelemaan etätyövälineiden käyttöä ja työtapoja. Ja on järjestelty etätyöpisteitä ja mietitty ergonomiaa. On pelattu Teams-bingoa ja naurettu 34 miljoonan muun katsojan kanssa, miten muu elämä kävelee töihin:

Etätyön tehokkuudesta keskustellaan nyt enemmän kuin koskaan

 

Etäpalaveribingon taulukko

 

Omenalla on tehty etätöitä säännöllisesti jo pidempään ja etätyötavat ja -välineet ovat vakiintuneet. Onpa meillä jopa tykytyöpäiväilty, eli yhdistetty etätöitä, hotellielämää ja turistina olemista, ihan vaan siksi, että voisimme paremmin, kun pääsemme välillä uuteen ympäristöön, jossa saa myös uusia näkemyksiä ja ideoita. Onhan myös tuo yllä linkattu BBC:n uutistenlukijan elämä tuttua jo ennestään, mutta nyt korona-aikaan se on vain korostunut. Kun samassa kodissa on sekä etätyöntekijä että pari etäkoululaista, on välillä vaikea keskittyä yhteen asiaan kerrallaan, kun yksi huutaa turhautumistaan kemianopettajan etäluennointitaitoihin, toinen hakee etäkässäntehtäviin välineitä ja virikkeitä ja kolmas yrittää keskittyä talousasioihin. Koko ajan on jollain nälkä, tiski- ja pyykkivuori kasvavat, villakoirat ilkkuvat ja sähköposti kilkkaa uusia viestejä. Työstä tulee pelkkää suorittamista, tehtävälistan mukaan elämistä, eli yksitoikkoista ja vähemmän antoisaa.

 

Ja sitten vähitellen alkaa taustalla kyteä ajatus, että jospa lähtisinkin muualle tekemään töitä. Olen tottunut naputtelemaan konettani kahviloissa, junissa ja melkein missä vaan, mutta nyt ei pääse mihin vain tai oikeastaan mihinkään. Hetkinen. Paitsi sinne ennestäänkin tuttuun Omenaan, hotellihuoneeseen, jossa on kaikki mietitty valmiiksi. Nyt ei vaan voi lähteä Turkuun tai Jyväskylään, vaan pitää pysyä kotikaupungissa. Mutta sielläkin on Omena-huoneessa wifi, työpöytä (ja sänky, jossa voi lekotella, kun on paussin aika tai naputella tietokonetta, jos selkä kestää sellaisen työasennon), kahvit ja teet, vedenkeitin, jääkaappi omia eväitä varten ja mikro, jossa lämmittää ne. Ja mikä parasta, oma rauha (ei tiskivuorta, ei pyykkejä, ei etäkoululaisia, ei jatkuvia keskeytyksiä)! Ja huoneeseenhan pääsee myös omassa rauhassa, ilman ihmiskontakteja, ihan vain omaa ovikoodia näpyttämällä. Tiedän jo ennestään, että kun työpäivän jälkeen nukkuu kotimaisessa laatuvuoteessa, on ihan eri tavalla valmis seuraavan päivän haasteisiin. Omaan työhönkin on taas löytynyt uusia näkökulmia, kun on päässyt pois tutuista nurkista ja saanut matkalla hotellille haukattua raitista ilmaakin. Työtehokin on omassa hotellihuoneessa ihan muuta kuin kaikkien etäillessä kotona, kun keskeytykset on minimoitu.

 

Suosittelen hotellihuone-etäilyä muillekin, jotka tarvitsevat kotona etäilystä pienen breikin, jonka aikana keskittyä johonkin projektiin tai vaikka vaan ladata akkuja. Omenan työhuonehinnoilla tämä on myös saavutettavissa – varaa vaikka heti, saat huoneesi vuorokaudeksi (klo 14-14) käyttöösi Omenan kiinteillä yrityshinnoilla. Pakkaa läppäri ja eväät laukkuun ja hyödynnä etätyötarjous.

 

Tervetuloa Omenaan!

 

Kati Niemelä

Toimitusjohtaja

Omena Hotellit Oy

Haluatko majoittua edullisesti kaupungin keskustassa?

Omena-hotellien kotisivuilta varaat aina edullisimpaan hintaan. Varaa nyt!

Varaa nyt